keskiviikko 12. elokuuta 2015

Huomio, kyyhkysjahti alkaa!

Mieheni on innokas metsästäjä. Tänä vuonna tein sekä hänelle, että koirillemme jotain pientä aloituspäivälle (ja tuleville).

Koiramme sai kaulapantaansa kiinnitettävän huomiokankaan. Kyseessä on huomiokankaasta ommeltu putkilo, jonka läpi kaulapanta voidaan pujottaa. Kangasputkilo on leveämpi kuin panta, jolloin se paistaa kaulasta paremmin. Mieheni toivoi tällaista, sillä lämpimänä päivänä koiralle huomioliivin laittaminen olisi todella typerää.

Sisu Lipsanen esittelee uutta huomiotuotettaan
Ompelu oli helppoakin helpompaa, tässä pieni ohje kuvin

Leikkaa kaulapantaan sopiva palanen (itse laskin, että voin kääntää kankaan kolminkertaiseksi), huolittele reunat ja käännä sekä tikkaa putkilon päädyt

Taita kangas kolminkertaiseksi ja neulaa saumapääty huolella. Itse käänsin huolitellut leikkausreunan piiloon, jolloin sain saumasta nätimmän ja kestävämmän.

Kun olet ommellut sauman (itse ompelin myös toisesta reunasta, jotta tulee napakampi), merkitse panta apunasi kohdat, joista ompelet pannalle "kujan". Näin putkilo pysyy paremmin pannan ympärillä paikallaan.

Pujota panta kujaan

Mieheni tilasi puolestaan itselleen uudet "mehtuusukat". Hän kun osti keväällä  u u d e t  kengät, joihin ei tietenkään voi laittaa  v a n h o j a  sukkia. Toivomuksena oli "ohkaisemmat" sukat, joiden alla voi talvella käyttää esimerkiksi ohuita merinovillasukkia. Päädyimme Novitan Nalleen, josta mieluisat väritkin löytyivät.


Sukassa on 14s/puikko. Neuloin alkuun todella löysää 1o1n -resoria 10 kerrosta, jonka jälkeen vaihdoin 2o2n -resoriin. Villasukka on pituudeltaan yli puolen säären. Raidan leveys on 12 kerrosta. Kantapään harmaan osan jälkeen neuloin 56 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Teräosassa II ja III -puikoilla neuloin resoria. Mieheni mielestä sukka muotoutuu silloin jalkaan paremmin.

Sukat ovat tässä (jo metsällä käytetyinä, en muistanut/ennättänyt ottaa kuvaa niistä ennen käyttöä)

Tuttinauhoja tulokkaalle

Hyvät ystävämme saivat pienokaisen. Lahjana hänelle tein tuttinauhoja.


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Ei pöllömpi kassi - kuljetuspussi tankokengille

Kuten ehkä tiedätte, tyttärelläni oli syntyessään kampurajalat (hänen tarinaansa voitte tutustua Helmiä ja kampuroita -blogissa), joita on hoidettu aktiivisesti syntymästä lähtien. Tällä hetkellä hoidossa on menossa "ylläpitovaihe", jossa hän käyttää nukkuessaan erityisiä tankokenkiä estääkseen virheasentojen uusiutumisen jaloissa. Tämä tarkoittaa elämässämme sitä, että tankokenkiä on kuljetettava mukana siellä, missä itsekin olemme, elleivät ne ole Helmillä jaloissa.

Halusin, että kenkien kuljettaminen olisi mukavaa, niin meille kuin tulevaisuudessa Helmille itselleenkin. Tokihan kenkiä voisi kuljettaa paljaaltaankin, mutta pelko useita satoja maksavien kenkien likaantumisesta tai rähjääntymisestä huoletti minua. Tahtoisin pitää kenkiä mahdollisimman hyvin, sillä ne ovat tärkeät tyttärelleni.

Näistä syistä sain idean ommella kengille säilytys- ja kuljetuspussin. Kankaaksi valikoin paksua puuvillaa, joka kestää kulutusta. Kuviokin löytyi mieleinen, pöllöjä.

Malli on itseni suunnittelema. Kassi on suorakaiteen mallinen ja vaakatasoinen, jossa paino jakautuisi mahdollisimman takaisesti. Pystymallista kassia en halunnut tehdä, sillä silloin Helmin itsensä voisi olla hankala sitä kantaa.

Kengät saa kassiin vasemmasta sivusta, jossa vetoketju sulkuna.

Vetoketju on ns. takkivetoketju.
Erityisen "ylpeä" olen kantokahva-keksinnöstäni. Mietin, miten saisin kantokahvoista sellaiset, että niitä voisi kantaa pienempi ja suurempi ihminen (toisin sanoen, kaksi eri mittaa). Loin kantokahvoille lenkit, joiden avulla voi valita "käsilaukkumallin" tai "olkalaukkumallin".

Olkalaukku

Käsilaukku
Ompelin kahvoiksi pitkän ympyrän, jonka kuvien mukaisesti taittelin pienempien lenkkien läpi. Ompelu meinasi jo tuskastuttaa, sillä jouduin pujottelemaan kaikki paikoilleen jo ennen ompelua. 

Olka/käsihihna kulkee välistä kuten sormikin

Yläsauma ommeltiin viimeiseksi nurjalta puolelta (samalla oli kassin ainoa pitkä sauma).

Epämääräinen selitys, mutta lopputulos tyydyttää. Kassi toimii käyttötarkoituksessaan.