keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Alpakkaa ja pitsineuletta

Edellisen blogitekstini lopussa valoitin jo hieman uutta projektiani. Nyt keltaiset Alpakka-pitsisukat ovat valmiit.



Lanka oli minulle uutta tuttavuutta ja ihastuin siihen 100 %:sti. Aivan mahtavaa neuloa ja niin ihanan pehmeää. Uskon langan olevan myös superlämpöistä.

Lanka vastaa Novitan 7 veljestä -lankaa

Sukat ovat kokoa 39-40. Lankaa kului 54g/sukka, joten yksi 50g kerä ei ihan riittänyt minun käsialallani. 

Ohjeen löydät Pirkan nettisivuilta. Alta löydät sivuilta lainatun neulekaavan ohjeen.



ps. Kuvassa näet "kolmiomaisen" kärkikavennuksen, jonka olen neulonut ystäväni vinkkaamana I ja III puikkojen lopussa ylivetokavennus + 1o ja II ja IV puikkojen alussa 1o + 2o yhteen. Väliin ei jää ilkeitä "reikiä" vaan sukasta tulee kauniin sopusointuinen. Neulon kavennuskerroksen jälkeen välikerroksen siihen asti, kunnes puikollaan on enää 5 silmukkaa. Tämän jälkeen kavennan jokaisella kerroksella. Hieman "lyhyemmän", "pyöreämmän" ja nopeammin kaventuvan saa, kun kaventaa jokaisella kerroksella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti