lauantai 22. heinäkuuta 2017

Keltaiset baby-Converset

Syntyi pieni poika. Tein pienet sukat. Tai isothan ne vielä ovat, mutta kyllä lahjan saajan jalka joskus sukkiin sopivaksi kasvaa.


Pikaohjeen voit löytää täältä.





Kesäiset sukat lahjaksi

Villasukat ovat oiva lahja kenelle vain: Saajansanäköiset - antajansa ajatuksella tekemät.


Nämä villasukat menivät äidille ja tyttärelle yllätyslahjana. Tein sukista hieman erilaiset ja annoin lahjan saajien itse valikoida sukista mieluisammat itselleen.


Lankana käytin molempiin Novitan 7 veljestä. Sukat ovat n. 39 kokoa. Silmukoita molemmissa sukissa on 12/puikko, eli 48 yhteensä.




Punaiset sukat ovat lyhytvartisemmat ja niiden kuviointiin olen käyttänyt tähkämäistä pitsikuviota.
Moniväriset sukat ovat perinteiset piirakat.



Sini-harmaat körttisukat

Körttisukat. Vanhat, perinteiset ja kauniit villasukat. Yksinkertainen, mutta koukuttava malli. Ja silti ensimmäisen kerran sellaiset nyt vasta tein.


Ohjeen löysin Illuusia Ihmemaassa -blogista.


Sukkien väriksi valitsin sinisen ja harmaan. Ensin ajattelin valkoista Suomi100-teemalla, mutta päädyin kuitenkin harmaaseen. Kyllä kai näistäkin tulee pientä "Suomi-efektiä" mieleen. Sukat tulevat 60-vuotta täyttävälle miehelle.


Lankana käytin 7-veljestä lankaa, loin 56 silmukkaa (12+16+16+12). Kuvioinnin hoidin ohjeesta poiketen aloittamalla puikon neulomalla kaksi silmukkaa ja tämän jälkeen nostamalla silmukan. Muutoin ohjeen mukaan. Kantapään ajaksi tasasin silmukkamäärän 14s/puikko. Tiimalasikantapää on mielestäni kiva tehdä tällaisiin sukkiin, jolloin kuviontia voi jatkaa eteenpäin ongelmitta.





Ohjeesta poiketen, tein parin viimeisen varren kuviokerroksen aikana I ja Iv puikoilla 2o2n-joustinta, jotta sukasta tulisi napakampi ja jalkaan istuvampi.




Edestä katsottuna sukassa kulkee koko ajan kuviointi.






Ja lopuksi vain kauniiseen pakettiin ja lahja saajalleen.